Dead Rising oli Capcomin yritys viedä zombipelit eri urille kuin mihin Resident Evil -sarja oli ne vienyt. Monilta osin se onnistuukin erittäin mallikkaasti.
Dead Risingissa zombit ovat typeriä, hitaita ja niitä on helvetin paljon. Toimintaleffamaisen asepornon sekä arsenaalin viilailun ja uppaamisen sijaan taisteluvälineet ovat vaihtuneet paljolti arkisiin astaloihin. Miljöö on Dawn of the Dead -henkisesti iso kauppakeskus, jossa hissimusiikki soi ja kauppojen hyllyt notkuvat käyttötavaraa zombien murjomiseen. Päähenkilönäkin häärii keski-ikäinen tavistoimittaja Frank West antiteesinä esimerkiksi juuri Resident Evil 4:n miesmalli Leon Kennedylle. Maanläheisyys on miellyttävää.
Dead Risingissa Frank West lähtee nimettömän vihjeen perusteella etsimään megalööppiä Willametten kaupunkiin. Kaupungissa tapahtuu arvattavasti kummia ja zombeja on miltei kaikkialla. Aihetta tutkivalle journalismille siis selkeästi on. Kyytinä toimivalle helikopterille ainut turvallinen laskeutumispaikka on kauppakeskuksen katolla. Frank jää kyydistä ja lupaa kopterikuskilleen palaavansa 72 tunnin kuluttua samaan paikkaan lööppi takataskussaan.
72 tuntia ei ole pelkkä maininta välivideoissa: Dead Rising heittää oman mausteensa selviytymiskauhun soppaan tekemällä aikarajoista olennaisen osan pelin kulkua. Juonen selvittämiseksi, bossien näkemiseksi tai hätään joutuneiden kanssaihmisten pelastamiseksi tarvitsee olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tarinan osalta näin on pakko tehdä, sillä muuten gameoverit napsahtaa. Bossien ja pelastettavien ihmisten osalta taas ei: jos heidän luo ei pääse, jäävät ne sillä pelikertaa oman onnensa nojaan. Tosin, bossien voittamisesta ja ihmisten pelastamisesta saa hyvän mielen lisäksi paljon expaa, jolla Frankistä saa monin tavoin mukavamman pelattavan. Aikarajat ovat yleensä joko liian rasittavia tai liian lepsuja, mutta Dead Risingissa tuntui, että ne toimivat hienon painostavasti ja syvensivät pelin zombiapokalyptista maailmaa. Katastrofitilanteissa on vaikea venyä kaikkialle.
Kaikesta yllämainitusta seuraa oppimisesta ja useammista pelikerroista palkitseva peli, joka on ajoittain turhauttava pelaajalle, joka haluaa tehdä mahdollisimman paljon yhden pelikerran aikana. Frank on pelin alussa harvinaisen jäykkä, hidas ja kykenemätön. Tämänkaltaisen hahmon kanssa ja pelin lainalaisuuksista tietämättä esimerkiksi ihmisten pelastaminen on hankalaa. Tämän takia ensimmäisellä pelikerralla on todella vaikea saada kaikkia pelastettua tai edes nähtyä kaikkia bosseja. Samaten, pelin alussa ei vielä tiedä paikkoja hyvien aseiden löytämiseen tai esimerkiksi parannusesineiden hamstraamiseen. Peliin sopiikin luontaisesti New Game + -moodi, joka onneksi pelistä löytyy. Vielä en ole sitä aloittanut, mutta suunnitelmissa on, sillä kiinnostaa nähdä kuinka paljon paremmin tuhonkylvö onnistuu sekä miten pelastusoperaatiot ja bossifightit onnistuvat toisella kierroksella.
Ensimmäisellä pelikerralla bossit ja pelastusoperaatiot eivät suoranaisesti aiheuttaneet riemunkiljahduksia. Ne muodostavat mielestäni pelin ehdottomasti huonoimmat puolet. Dead Risingit bossit ovat hahmoina kyllä erinomaisia elämääsuurempia lahopäitä, mutta niitä vastaan taisteleminen on monesti järkyttävää kohellusta. Taistelut ovat monesti ärsyttäviä, epäreiluja, tökeröitä ja kömpelöitä. Selviytyjien pelastamiset puolestaan kompastuvat kerta toisensa jälkeen järkyttävän typerään tekoälyyn. Dead Risingissa NPC:t eivät osaa kulkea automaattisesti aukeavista ovista (tai no, ovet eivät edes aukea heille). Lisäksi he jäävät hyvin helposti kahinoimaan zombien kanssa ja vaativat Frankin auttavaa kättä, jotta eivät jumitu ja kuole sille tielle. Osaa pelastettavista hahmoista voi kantaa, joka on siunaus, ja osaa voi kirjaimellisesti pitää kädestä, joka on puolittainen siunaus, sillä se toimii välillä hyvin ja välillä ei. Kyllähän ihmisten auttamisen vaikeuskin sinänsä sopii zombiapokalypsian keskelle, mutta hauskaa se ei pelaamisesta tee.
Muutoin pelistä ei suoranaisesti muita heikkouksia löydy. Tai no, kontrollit ovat paikoitellen jäykät ja tahti hidasta, mutta nämäkin paranevat pelin edetessä ja Frankin oppiessa uutta.
Yleisesti pelaaminen ja erilaisilla aseilla kikkailu on erittäin viihdyttävää. Vaikka kyseessä on selviytymiskauhupeli, sandbox-fiilistä ja löytämisen iloa on hienosti pelissä mukana. Dead Rising (tai sen remaster nyky-Xboxeille) näyttää hyvältä ja etenkin järkyttävän isot zombimäärät vakuuttavat edelleen. Kauppakeskusmiljöö on oudolla tapaa viihtyisä zombilaumoista huolimatta ja pitää sisällään monta hauskaa pikkuyksityiskohtaa. Musiikkipuolella kauppakeskuksen easy listening -kappaleet ja bossifighttien raskaampi rock palvelevat tarkoituksiaan hyvin. Aika tavanomaisesti alkava tarinakin piti minut hyvin otteessaan ja sai kiinnostumaan lopputulemasta. Loppuratkaisujakin on useita erilaisia, mikä istuu pelin avoimuuteen hyvin. Voisi sanoa, että peli voitti minut puolelleen monin tavoin.
Sinänsä on vähän harmi, että pelistä on jo julkaistu remaster. Bossifightteja ja NPC-hahmojen tekoälyä hiomalla sekä pienillä QoL-parannuksilla pelistä olisi voinut saada täyden napakympin. Xbox 360 -ajan klassikko Dead Rising jo on, että sinänsä todistettavaa ei enää ole.
Mielenkiinnolla odotan, mitä muuta pelisarja pitää sisällään, vaikka myöhempien osien maineet ovatkin vaihtelevia. Dead Rising 2 on jo kierrossa, ja siitäkin olisi jo kerrottavaa.
