The Legend of Zelda: Tears of the Kindom (eli sormiasäästävämmin TotK) on jatko-osa kenties kaikkien aikojen arvostetuimmalle pelille, Breath of the Wildille (aka BotW). Täytettävät saappaat ovat siis järkyttävän isot, mutta TotK täyttää nämä... ehkä vähän liiankin hyvin.
Pääosin TotK on hyvin samaa tavaraa kuin BotW: paljolti sama maailma, samoja vihuja, aseita ja esineitä sekä monia samoja hahmojakin. Pelissä edelleen kuljetaan läpi laajan Hyrulen maan, etsitään pyhättöpuzzleja ja kolutaan isompia teemoitettuja dunkkuja päätarinan avaamiseksi. Merkittävintä TotK:ssä on kuitenkin se, mikä on uutta. TotK sukeltaa täysin jo BotW:n herättämään sandbox-fiilikseen, mutta tuuttaa tämän päälle vielä älyttömästi luovuutta ja pelityylin vapautta antavia mekaniikkoja. Kaksi tärkeintä näistä on Fuse, jolla voi läntätä aseisiin tai kilpiin ties mitä romua eri efektien aikaansaamiseksi, sekä Ultrahand, jonka avulla voi puolestaan kasata ja rakennella lukuisista eri palasista haluamiaan kojeita. Mahdollisuuksia on hervoton määrä, ja kehitystiimi ansaitsee kaiken kiitoksen mekaniikan toteutuksesta. Myös Ascend-kyky, eli minkä tahansa katon läpi "sukeltaminen", on kenttäsuunnittelun kannalta niin hullu idea, että on vakuuttavaa nähdä, miten peli on saatu pysymään täysin kasassa myös tämän kyvyn kanssa.
Uutta on myös seikkailu taivaalla ja maan alla. BotW:ssä pysyttiin tyystin maan kamaralla, mutta TotK:ssä taivaalle on viskaistu oma saaristonsa ja maan alle puolestaan lätkäisty iso, synkkä ja kolkko Depths. Tutkittavaa pinta-alaa pelissä on siis paljon. Aina ei kuitenkaan aivan tunnu, että pinta-ala olisi täysin perusteltua. Esimerkiksi Depths on hyvin toisteista maastoa kauttaaltaan. Muutenkin, montaa pelissä olevaa aktiviteettiä (Korokkien roudaus, mainoskylttien pystytys, shrine-puzzlet) tulee pelin aikana tehtyä niin paljon, että niihin alkaa loppumatkalla kyllästyä. Onneksi kyseessä on paljolti vapaaehtoinen näpräys.
Hieman samaa voi sanoa taisteluista: vapaaehtoista mutta pidemmän päälle puuduttavaa näpräystä. Pelissä on vihollisia ihan joka nurkalla, mutta näiden kurmottaminen ei usein palkitse niin paljoa, että lahtaamisen vaivan jaksaisi nähdä. Helpompi on paeta. Etenkin, kun vihollisten vaikeammat variantit tekevät tolkutonta lämää sinulle mutta loppupelin aseillakin ottavat monen monta osumaa kuollakseen. Poikkeuksen tähän muodostavat bossit, joiden olettaisi olevan vielä sitkeämpiä ja tankkimaisempia, mutta tekevätkin vain vähän vahinkoa ja kaatuvat sutjakkaan. Pientä epäsuhtaa siis.
Tarinan ja tunnelman puolesta TotK ottaa isompaa vaihdetta kuin BotW. Musiikki on eläväisempää ja mieleenpainuvampaa, ja omaan makuuni se istuu myös paljon paremmin kuin BotW:n seesteisempi ote. Välivideoita ja puhuttua dialogia on enemmän, joskin näiden toteutus on välillä heiman pökkelöä. Pelin tarina ylipäätään tuodaan vahvemmin pelaajan nähtäväksi tällä kertaa. Kriittiset tarinan osaset kerrotaan cutsceneillä niin monta kertaa ja niin painottaen, ettei mitään jätetä lopulta pelaajan mielikuvituksen varaan. Hyrulen maastosta löytyvissä "muistoissa" on ihan hyvää tavaraa, mutta näissäkin usein tulee nähneeksi jo muualta implikoitua tai arvattua tavaraa. Onneksi tarina on kuitenkin ihan mielenkiintoinen ja vaiheikkaampi kuin BotW:n vastaava. Ja pelin kliimaksi on erittäin hauskaa katsottavaa ja pelattavaa.
Grafiikkojen ja suorituskyvyn puolesta liikutaan melko samoilla vesillä kuin aiemminkin. Cel shading -graffatyyli istuu peliin moitteettomasti ja peli on kieltämättä kaunis. On hieno nähdä Switchin tuuttaavan tämän laajuusluokan avointa maailmaa vaatimattomilla tehoillaan. Suorituskyvyssä tosin on parannettavaa: framedroppeja tulee pelissä vähän väliä. Pelin laajuudella ja hyvin monipuolisella fysiikkamoottorilla on siis hintansa.
En ole läheskään ainoa, jonka ajatukset ja arviot TotK:stä lähinnä pyörivät sen ympärillä, miten se tekee asioita verrattuna BotW:hen. Pelit ovat loppujenviimeksi niin lähellä toisiaan, niin laadun kuin sisällön puolesta, että vertailematta on vaikea olla. Omat ajatukseni pyörivät tällä hetkellä siinä johtopäätöksessä, että tykkäsin BotW:stä enemmän. Se oli tiiviimpi ja maanläheisempi kokonaisuus sekä tietenkin uutuusarvoltaan paljon päräyttävämpi. TotK on puolestaan vähän kuin buffet, jossa ei voi olla syömättä itseään ähkyyn. Ei tosin käy kieltäminen, etteikö TotK tekisi monia asioita paljon paremmin kuin edeltäjänsä. Ja jos se olisi tullut ensimmäisenä, olisi se hyvin todennäköisesti ykköspallilla.
Joka tapauksessa, Zelda-fanit syövät taas kerran erittäin hyvin ja ravitsevasti.
Muokkaus: Aiemmin väitin, että pelissä on pakko tehdä paljonkin asioita ennen vikaa lopparia. Näin ei ole, vaan homma toimii samaan tyyliin kuin BotW:ssä. Häpeän valtavaa virhettäni ja olen poistanu ristiriitaisen osan arvostelua maailmasta.
