SoulCalibur VI (2018)

Soul Calibur VI on ihan käypä mutta vaivaannuttava tappelupeli.

Namcon lippulaivatappelupelisarja Tekkenistä poiketen, Soul Calibureissa mitellään erilaisin astaloin. Taistelu on, ainakin oman ymmärrrykseni mukaan, vähemmän kombopainotteista ja enemmän oikeantyyppisten iskujen valintaa oikeisiin kohtiin. Iskut jakautuvat on vertikaalisiin, horisontaalisiin ja melee-iskuihin, ja jokaista on vielä kolmelle eri korkeudelle. Puolustuskeinojakin on muutamaa erilaista: blokkaamista, vihollista horjuttavaa "parryä" ja oikein ajoitettua hyppyä. Näiden päälle on vielä tuotu muun muassa erilaisia spessuiskuja ja tehokasta mutta omaa elkkua syövää soul charge -tilaa. Opittavaa on paljon, mutta tekoälyvastustajia vastaan löytää kyllä omat simppelit cheessausmekanismit. Moninpelaamiseen tässä on varmasti paljonkin potentiaalia.

Taistelut on realisoitu ihan mukiinmenevällä audiovisuaalisella toteutuksella. Graffat eivät ehkä ole markkinoiden päräyttävimmät, mutta selkeät, värikkäät ja toimivat. Toiminnan ollessa nopeatempoista, sulava suorituskyky on tärkeää, ja en huomannut pelin takeltelevan tällä saralla kertaakaan. Ääninäyttely on taistelupeleille tyypilliseen tapaan överiä ja hönttiä. Musiikit ovat puolestaan miellyttävää tavaraa. Itselle tuli monesti hyvällä tavalla mieleen klassikko-JRPG-soundtrackit.

Tyypillisten versus- ja arcade-moodien (sekä nettipelin) lisäksi Soul Calibur VI:ssa on kaksi yksinpelikampanjaa, Libra of Souls ja Soul Chronicle. Libra of Soulsissa pelaaja luo oman hahmonsa ja pelaa tämän kanssa läpi todella kevyesti roolipelipainotteisen tarinan. Tarinaa kerrotaan lähinnä pliisujen dialogi-ikkunoiden avulla. Omaa hahmoa voi levuttaa, tämän aseita (ja taistelutyyliä) voi vaihtaa ja taisteluissa voi käyttää buffaavia esineitä. Taistelut tietenkin ovat 1vs1-tappelupelimatseja. Tarinassa harhaillaan kartalla, jolta löytyy tarinaa eteenpäin vieviä tehtäviä sekä lisätehtäviä, joista saa erilaisia palkkioita. Välillä voi myös tehdä valintoja, jotka keikuttavat hahmon moraalista vaakaa suuntaan tai toiseen. Sinänsä paperilla hyvältä kuulostava kampanja on kuitenkin lyhyen kestonsa loppupuolella melko puuduttavaa puuroa. Tarina on tyhjänpäiväistä hömppää, hahmot melko aivottomia karikatyyrejä ja hahmonkehityksen sekä tehtävien yksinkertaisuuskaan eivät kokemusta suoranaisesti ehosta. Odotin myös tarinamoodin toimivan tehokkaana tutoriaalina pelin mekaniikoihin, mutta aika kuivakasti asia tässä hoidettiin.

Toinen yksinpelimoodi, Soul Chronicle, on lineaarisempi tapaus, jossa pureudutaan Soulcaliburin omiin hahmoihin ja tarinaan. Tässä on pelattavissa yksi muutamaa hahmoa käsittelevä "pääjuoni" sekä jokaiselle hahmolle oma lyhyempi tarinansa. Pelaaminen koostuu hieman elävämmän näköisten dialogiruutujen katselusta sekä tyypillisistä matseista. Eivät maailmat kyllä tämänkään pelaamisen myötä räjähtäneet. Päätarina ei paljoa liikuttanut, ja typerät hahmot ovat typeriä tässäkin.

Eivät taistelupelit yleensäkään ole paikkoja kokea ravistuttavia tarinoita, mutta tykättävät hahmot kyllä auttaisivat pelin parissa viihtymistä. Soulcalibur VI:n hahmot ovat monesti vaivaannuttavan hölmöjä ja kliseisiä juustopalloja. Mukana on mm. Edgelord Grøh, 'tude dude Maxi, taisteluaddikti Mitsurugi, tappamisaddikti Astaroth, dominatissi Ivy, sankaritissi Sopihitia sekä ninjatissi Taki. On juustoisilla hahmoilla mahdollisuus toki olla hyvin mieleenpainuvia ja hauskoja, kuten Sophitian ärhäkkä sisko Cassandra, mutta en tiedä onnistuuko Soulcalibur VI tarpeeksi usein tässä. Designien puolesta hahmot vaihtelevat ihan siisteistä vaivaannuttavan seksualisoituihin. Ja sitten on Voldo, joka on jotain ihan muuta.

Selkeästi Soul Calibur VI:n tekijät ovat halunneet panostaa pelin maailmaan ja sen loreen ja hahmoihin, sillä pelissä on hämmentävät määrät erilaista taustatietoa ja aikajanaa. Eivät nämäkään itseä kiinnostaneet, mutta jos jollekin kolahtaa lukuisten lore-tekstipätkien lukeminen, tarjolla on kunnon buffetti. On pelissä "ekstrana" myös hahmoeditori, jossa on ihan kattavasti erilaisia asusteita oman tai valmiiden hahmojen ehostamiseksi. Harmillisesti hahmoeditorin kasvovaihtoehdot ovat todellä vähäiset ja kustomoimattomissa olevat. Esim. itse jouduin tarinamoodissa tyytymään melko lihaksikkaaseen naamatauluun ihan vain sen takia, että haluamani viiksiä ei saanut muuten valittua.

Soulcalibur VI:ssa on hyviä juttuja ja typeriä juttuja. Itse pelimekaniikat ja pelituntuma ovat hyviä, ja audiovisuaalinen toteutuskin toimii. Yksinpelisisältö ja pelin "yleisestetiikka" kuitenkin ontuu selkeästi. Varmasti puhtaasti moninpelaamiseen keskittyvälle pelaajalle iloa irtoaa enemmänkin. Itselleni käteen jäi melko keskinkertainen kokemus.

I stopped at Soulcalibur III, and apparently nothing has changed in terms of movements, which I managed to do very well again.

There are some modes in the game like Soul Chronicle where it explains better the story surrounding this franchise, Libra of Soul where the player can create his own character, in which he can do side quests, beyond the main quests, hire mercenaries, buy better weapons and items, etc. where each mission has there conditions to win, and this all happens in a common time span with the other characters, which is cool.

Not forgetting this Soulcalibur has some new characters to play and the player can challenge other players online.

Perhaps the only thing I found negative in the game is the lack of varied items to to create a character. But it is still an interesting game to play.