Street Fighter 6 on hieno esimerkki, miten pitää muinainen pelisarja modernina. Se on myös laatuesimerkki siitä, miten uusia pelaajia kannattaa pyrkiä saamaan vanhoihin jekkuihin mukaan.
Street Fighter 6 on pohjimmiltaan edelleen hyvinkin vahvasti juurilleen uskollinen tappelupeli. Uuttaa mekaniikkaa ja jippoa on tuotu uuteen osaan mukaan, kuten tapana taitaa olla, mutta pääosin kyseessä on edelleen nopeatempoinen, tekninen ja visuaalisesti omaleimainen 2D-tappelupeli (3D-grafiikalla). Sinänsä ollaan siis tutuilla vesillä seilaamassa. Mutta eipä siinä vielä kaikki.
Moninpelaamisen priorisoinnin takia tappelupelien tekijöillä tuntuu olevan hieman hankaluuksia keksiä ajanväärtiä yksinpelisisältöä. Usein tämä ratkaistaan arcade-moodilla, jossa taisteluiden lomassa on jotain hyvin levotonta dialogia tai välivideota. Lisäksi, monelle taistelupelit ovat niin ankara ja vaiekastilähestyttävä genre juuri teknisyyden, monipelaamisen ja kilpailullisuuden takia, että pelien kokeilu jää sikseen. Tutoriaaleja löytyy, mutta harva istuu sohvalle ja miettii "haluanpa nyt pelata parin tunnin verran tutoriaaleja". Street Fighter 6 tarjoaa näihin kumpaankin kipupisteeseen isolla kädellä lääkettä.
Street Fighter 6:ssa on toki edellämainitut arcade-moodi sekä erittäin paljon selkeitä ja joka hahmon toimintaa avaavia tutoriaaleja, mutta niiden lisäksi on uutuutena tuotu World Tour -moodi. Tämä pelimuoto on hieno sekoitus yksinpelikampanjaa ja pelin kommervenkit opettavaa tutoriaalia. World Tourissa pelaaja luo oman taistelijan ja hyppää tämän kengissä yhden pelin varsinaisen hahmon, Luken, salin kasvatiksi. Luke kertoo nopeasti taistelun perusasiat ja tämän jälkeen ohjaa menemään kaduille oppimaan ja kahinoimaan. Alkuun siis mennään Luken taistelutyyliä käyttämällä.
Perusrakenne pelimoodissa on kaiken kaikkiaan melko lähellä Yakuza-pelejä, mutta beat-em-up-kahinan sijaan taistellaan 2D-tasolla. Kaduilla voi kahinoida kanssakaupunkilaisten keskuudessa, ostella hahmolleen vaatteita ja esineitä, käydä ravintoloissa tai suorittaa sivutehtäviä erilaisten palkintojen toivossa. Sivutehtävät usein ovat joko tappelua tai erilaisia pelin mekaniikkoja opettavia haastematseja. Tai melko puisia fetch-questeja.
Välillä vastaan tulee muita Street Fighter -hahmoja, jotka voivat otttaa pelaajan taistelutyylinsä kasvatiksi. Opittuja taistelutyylejä voi siis vaihdella, ja näitä käyttämällä ja levuttamalla Street Fighter -hahmot opettavat lisää omia erikoisliikkeitään pelaajalle. Opittuja liikkeitä pelaaja voi equippailla hahmolleen haluamallaan tavalla. Eli pelaajan avatarille voi asettaa vaikka Chun-Lin perusliikkeet Ryun ja E. Hondan erikoisliikkeilla. Tämä motivoi mukavasti kokeilemaan ja käyttämään eri hahmojen tyylejä. Lisäksi, peli tekee erittäin hyvän työn esitellessään eri hahmot myös persoonan puolesta. Uusia hahmoja tavatessa pääsee usein taivastelemaan paria erittäin hyvin animoitua cutsceneä, jossa pelaajan oma hahmo toikkaroi tolvanan näköisenä jumalolennon sulavuudella operoivan Street Fighter -hahmon ympärillä. Hahmojen kanssa voi myös kaveerata taistelutyyliä käyttämällä, hahmon sivutehtäviä tekemällä tai lahjoja antamalla. Tästäkin palkitaan ihan mukavasti. Esimerkiksi melko nopeasti palkinnoksi saa kyvyn, jolla hahmon saa spessumittarilla käytettäväksi "summoniksi" tappeluihin.
Itse World Tourin tarina on puolestaan... ihan ok. Olisi tietysti hienoa, jos moodin tarinakin olisi kovaa laatua ja päräyttävää draamaa. Lisäksi lopussa tarinan fetchquestimäisyys ja inan liian pitkä kesto vesittävät kokonaisuutta. Sentään pelaamisen hauskuus sekä mekaniikkoihin ja hahmoihin tutustuminen on tehty niin kattavasti, että plussan puolella ollaan.
Pelaamisen monimutkaisuuteen ja taistelupelien korkeaan aloittamiskynnykseen on Street Fighter 6:ssa tartuttu "modernin ohjaustyylin" avulla. Käytännössä tämä heivaa monimutkaiset liikesarjat pois ja tekee kontrolleista melko lailla Smash Bros -tyyliset. Tiivistettynä liikkeet tehdään siis iskunappia ja yhtä suuntaa painamalla – myös erikoisliikkeet. Mukana on myös kombojen autopilotti, jossa oikean liipaisimen pohjaan painaminen yhdistelee automaattisesti eri napeista ja suunnista tehtävät liikkeet oikeiksi komboiksi. Lähestyttävyys verrattuna vanhoihin kontrolleihin on mojovasti isompi. Hintana helpotetuille kontrolleille on kuitenkin 20% vähennys damageen, mikä on ihan hyvä myönnytys vaikeamman ja helpomman pelitavan välillä.
World Tourin ja modernien kontrollien lisäksi, myös nettipeli on melko lailla mukavasti tehty. Pelissä on nettipelille oma hubinsa, jossa voi töötöillä omalla avatar-hahmolla, pelata Capcomin vanhoja arcade-pelejä sekä tietysti hakeutua erilaisiin nettipelimatseihin. Pelistä löytyy oletettavasti niin kasuaalia kuin ranked-moodiakin sekä tämän lisäksi pelaajien omia hahmoja käyttäviä avatar battleja ja partypelimäisiä extreme-battleja. Ranked moodia jonkin verran pelanneena, senkin toteutus on kiitettävää. Placement-matsien jälkeen vastaan on tullut aika lailla omaa tasoa olevia pelaajia, mikä on varsin hyvä asia nettipelin jaksamisen kannalta. Isoimpana miinuksena nettipelissä on sekavat valikot (jotka ovat kyllä sekavat muuallakni pelissä). Montaa varmasti korpeaa myös pelin battlepass-mekaniikka, jollaisilta on nykyään harvinaisen vaikea välttyä. Tiivistettynä siis nettipelin grindaamisesta parhaimmat palkinnot menevät vain maksaville asiakkaille.
Pelin hahmokattaus myöskin odottaa vielä maksullisia lisäyksiä. Perusrosteri on sekin jo kattava ja hyviä, toisitaan selkeästi eroavia hahmoja sisältävä, mutta ehkä pari taistelijaa lisää olisi tehnyt paketista vielä maittavamman jo ennen DLC:itä.
Audiovisuaalisen toteutuksen puolesta peli on pääosin nannaa. Etenkin arcade- ja versus-moodit näyttävät törkeän hyvältä. World Tour -moodissa on enemmän rosoa, vaikkei sekään suoranaisesti hirveältä näytä. Tässä tekstuurit latautuvat välillä hitaasti ja NPC-hahmot ovat melko pökkelön näköisiä. Audiopuoli on taas hölmön arcademaista paisuttelua ja efektitykitystä. Sopii peliin siis. Musiikit ovat ottaneet pelin nimen Street-sanan vakavasti, ja taustalla kuullaankin paljon katukulttuurille olennaista hiphoppia. Hirveästi en näihin ole kyllä keskittynyt taistelujen tuoksinnassa, mutta eivät ne missään kohtaa ole korvaan särähtäneetkään.
Ostin Street Fighter 6:n osittain heräteostoksena, mutta en ole kyllä todellakaan pettynyt. Toivoin pelin kautta kerrankin oppivani hieman paremmin pelaamaan klassisempaa taistelupeliä, ja tällä oppipolulla on jonkinlaista edistymistä tapahtunutkin. Peli on hauska, laadukas ja aloittelijaystävällinen, ja odotan innolla, minkälaisia kahinoita ja kahinoitsijoita tulevaisuudessa odottaa.