Samba de Amigo: Party Central on ylösnousemus Segan rytmipelisarjalle. Alkuperäispelin marakassiohjaimet ovat vaihtuneet Switchin joyconeihin (ja VR-ohjaimiin toisaalla), mutta muuten meno on ymmärykseni mukaan pysynyt aika samanlaisena. Eli hyvin levottomana.

Tärkeintä on se, että party-pelin parissa on hauskaa, ja sen Samba de Amigo: Party Central onneksi osaa. Hyväksyttävän kokoinen (ja DLC:illa kasvatettava) kappalevalikoima on sekä hölmö että tarttuva, ja joyconien heiluttelu on yllättävän hauskaa ja toimivaa. Ihan älyttömän tarkasti joyccarit eivät toimi, mutta peli tekee oikein ollessaan ennemmin liian lepsu kuin liian tarkka kontrollien pettäessä. Ja sen verran hyvin ne toimivat, että pelissä oppii ja kehittyy pelaamalla. Pelaamisen normaalia kulkua rikkovat (vapaaehtoiset) rytmiminipelit kesken kappaleen sekä Let's Dance -tyyliset liikkeiden kopioinnit. Liikua saa ja hiki tulee.

Bilefiilistä ehostaa pelin lahopäinen visuaalinen tyyli ja arcade-henkiset, överit äänitehosteet. Kappaleiden taustalla on usein älytön kakofonia erilaisia eläinhahmoja tanssimassa ja hyppimässä. Vähän väliä kuuluttaja hehkuttaa pelaajan suoritusta tai pitää muut innostunutta älämölöä. Samba de Amigo: Party Central tuntuu siis hyvällä tavalla Segalta. Kovin korkeat tuotantoarvot pelissä ei kyllä ole, ja grafiikat eivät suoranaisesti mykistä, mutta omintakeinen viba auttaa. Alkuperäisen Samba de Amigon visuaalinen tyyli on edelleen virkistävä.

Pelistä löytyy peruspelimuoto yhdelle tai kahdelle pelaajalle ja tästä johdettu ranking-moodi, jossa rytmiminipelit on kytketty pois. Sitten on muutama (pääosin em. rytmiminipeleihin perustuva) minipeli yhdelle tai kahdelle pelaajalle. Erikoisinta antia edustaa battle royale -tyylinen World Party, jossa pitää pysyä pisteissä muiden edellä. Ajoittain saa käytettäväksi erilaisia vaikeutuksia, joilla voi tehdä kiusaa ja koittaa parantaa omaa sijoitustaan. Ja, viimeisenä, pelissä on myös StreamiGo-moodi, jossa pelataan erilaisia melko yksitoikkoisia haasteita, kuten "saa 200:n kombo" tai "missaa rytmi vain kolme kertaa". Osa haasteita on kontrollien tarkkuuden puutteen vuoksi turhankin turhauttavia, osa ihan tyydyttäviä valloitettavia. Haasteiden suorittamisesta saa seuraajia pelin päähahmo Amigon striimille, seuraajilla saa auki lisää haasteita ja... siinä se. Tämän lisäksi pelissä kaikesta pelaamisesta kertyvää leveliä ja valuuttaa. Näillä voi ostaa mm. ääniefektejä, koristeita ja vaatteita omalle Amigo-apinalleen. On pelissä myös pelinsisäisiä saavutuksiakin.

Kuulostaa ehkä isolta määrältä erilaista jippoa, mutta pääosin eri moodit ovat samanlaista marakassien heiluttelua kuin peruspelikin. Oudosti Switch-versiossa tarinamoodi korvattiin Streamigolla, mutta en usko, että tarinamoodikaan olisi hirveästi erilaista elämystä tarjoillut. Ekstrakrumeluurit ja levelit ovat ihan kivoja mutteivät käänteen tekeviä lisäyksiä. Eipä siinä, peruspelimuodot olivat yksin ja tyttöystävän kanssa moninpelinä pelattuna hyvää viihdettä, joten pisteet siitä.

Peli on itselle hyvin vahvasti kolmen ja neljän tähden välissä. Se ei ole niin hyvä kuin se voisi olla, mutta en voi kieltää kuinka hauskaa pelin parissa oli. Lisäksi pelin pelaaminen menee ihan liikunnasta, mistä pitää antaa myös plussaa. Taivutaan samba-kakofonian juhlahumussa neljään tähteen.